Innovaatiosetelipaketit

Business Finlandin (ent. Tekes) innovaatioseteli on tarkoitettu pk-yrityksille, joilla on uusi tuote- tai palveluidea ja pyrkimys kansainväliseen kasvuun, mutta konseptin eteenpäin vieminen vaatii ulkopuolista osaamista.

Setelin kokonaissumma on 6000 € (+alv), josta avustuksen määrä on 4 500 euroa ja yrityksen omarahoitusosuus 1 500 euroa. Setelillä voi ostaa esimerkiksi IPR:iin liittyviä tutkimuksia tai selvityksiä. Seteliä voi vastaavasti käyttää myös patentointi- ja tavaramerkin rekisteröintipalveluihin. Innovaatioseteliä ei voi hyödyntää, jos yritykselle on myönnetty Business Finlandin rahoitusta kuluvana tai edellisenä vuonna tai jos yrityksellä on käynnissä Business Finlandin rahoittama projekti tai yritys on jättänyt muun hakemuksen Business Finlandiin. Lisätietoja myöntämisperusteista löytyy Business Finlandin nettisivuilta. (Milloin/ Milloin ei?).

Olemme koonneet neljä 6000 (+alv) euron arvoista palvelukokonaisuutta, joista voit valita sinulle sopivan ja maksaa innovaatiosetelillä saatuasi myönteisen rahoituspäätöksen Business Finlandilta.

Startti

Onko IPR-toiminnan käynnistäminen ollut suunnitelmissasi, mutta et tiedä, mistä kannattaisi aloittaa? Starttimme avulla pääset hyvin vauhtiin keksintö-, patentti- ja tavaramerkkiasioissasi. Starttipakettiimme kuuluu mm. strategista konsultointia, konkreettisia toimintaohjeita ja IPR-koulutusta. Starttimme sisältää:

  • aloituspalaverin, jossa laadimme toimintasuunnitelman
  • konsultointia ja koulutusta IPR-toiminnan käynnistämiseksi (7 tuntia)
  • ohjeistuksen työsuhdekeksintötoiminnan käynnistämiseksi (7 tuntia)
  • kilpailijoiden suojaustilanteen kartoituksen

Maisema

Oletko pohtinut, mitä kilpailijasi patentoivat ja keitä he ovat? Patenttimaiseman avulla onnistuu laajamittainen kilpailija- ja teknologiakartoitus esimerkiksi tuotekehityksen tueksi, uusia aluevaltauksia suunniteltaessa tai IPR-strategian lähtölaukaukseksi. Tämän työkalun avulla on mahdollista ottaa haltuun isojakin patenttijulkaisumääriä. Maisemakokonaisuutemme sisältää:

  • aloituspalaverin, jossa määrittelemme analyysin tavoitteet ja laajuuden
  • hakuprofiilin optimoinnin yhteistyössä asiakkaan kanssa
  • tietokantahaut, datan visualisoinnin patenttimaisemaksi sekä trendien ja toimijoiden analyysin
  • raportin, jossa mukana mm. hakuprofiilit, maisema, trendi- ja toimijagraafiikat sekä tulosteita (pdf, Excel) hakutuloksista
  • yhteenvetopalaverin, jossa läpikäymme tulokset ja raporttimme

Patentointi

Oletko kehittänyt uuden teknisen ratkaisun, jonka haluat estää päätyvän kilpailijoidesi tuotteeseen? Pohditko, onko keksintösi patentoitavissa? Keksinnön patentointipaketin avulla saat nopeasti tietoa keksintösi uutuudesta ja patenttihakemuksen tehokkaasti vireille. Keksinnön patentointiin liittyvä kokonaisuutemme sisältää:

  • aloituspalaverin, jossa käymme läpi keksintösi tekniset yksityiskohdat
  • uutuustutkimuksen keksinnöllesi ja lausunnon patentoitavuudesta
  • suosituksen IPR-suojausstrategiaksi
  • patenttihakemuksen laatimisen (ei sisällä virallisia maksuja)

Brändäys

Suunnitteletko tuotteellesi uutta nimeä tai logoa? Oletko harkinnut tuotteesi muotoilun suojaamista kopioimisen estämiseksi? Brändäyspalvelumme sisältää:

  • aloituspalaverin, jossa käymme läpi suunnittelemasi tuotenimet ja tuotteen uuden muotoilun
  • ennakkotutkimukset tuotteen nimelle ja logolle
  • suosituksen suojausstrategiaksi
  • tavaramerkki- ja mallisuojahakemuksen laatimisen (ei sisällä virallisia maksuja) ja lisäksi pakettiin kuuluu
  • oikeudellista konsultaatiota liittyen IPR- ja sopimusasioihin.

Business Finlandin innovaatiosetelillä voit ostaa IPR-palveluita myös alle 6000 (+alv) euron arvosta, jolloin työ laskutetaan kertyneiden kulujen mukaan. Vastaavasti IPR-palveluiden kustannus voi olla yli 6000 (+alv) euroa, jolloin ylimenevän osuuden yritys maksaa itse. Yllä olevien valmiiden kokonaisuuksien lisäksi voimme tapauskohtaisesti räätälöidä juuri sinun tarpeisiisi sopivan IPR-palvelukokonaisuuden.

Ota yhteyttä asiantuntijoihimme sähköpostitse tai soittamalla 09-6859 560,

  • Jussi Jaatinen (ICT ja mekaniikka)
  • Hanna Laurén (kemia ja biotekniikka)
  • Reijo Kokko (tavaramerkit ja mallisuojat)

niin katsotaan yhdessä, miten voimme auttaa sinua eteenpäin IPR-asioissa.

Lisätietoja löytyy Business Finlandin sivuilta.